Voimia arkeen tuetuilla lomilla

Solaris-lomat järjestää arjessa selviytymistä tukevia täysihoitolomia ihmisille, joilla ei ole muutoin mahdollisuutta lomaan kodin ulkopuolella. Tuettujen lomien tavoitteena on parantaa perheiden hyvinvointia ja lisätä yhteiskunnallista osallisuutta.

Lomien hakeminen

Tuettua lomaa voivat hakea kaikki pienituloiset Suomessa vakituisesti asuvat perheet ja aikuiset. Tuettua lomaa voi hakea lasten kanssa, yksin, puolison tai ystävän kanssa. Tuetut lomat myönnetään myönnetään taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein. Ensikertalaiset saavat edun haussa.

Ota yhteyttä

Palvelunumero 0600 418 200

Arkisin klo 9-12

Puhelun hinta on 0,085 €/min

solaris@solaris-lomat.fi

Lomahaku on auki viimeistä kertaa

Kesän, syksyn ja joulun tuettujen lomien haku lapsiperheille ja aikuisille on auki! Hakuaika päättyy 3 kk ennen loman alkua. Lomatoiminnan rahoitus valitettavasti päättyy vuoden 2026 loppuun, eli nyt on viimeinen mahdollisuus hakea tuettua lomaa.

”Saimme kaikki tauon arjesta. Oli aikaa olla lasten kanssa, kun ei tarvinnut huolehtia kodista ja ruoasta.”

Palaute lapsiperhelomalta

”Olla mukana kivassa ohjatussa liikunnassa. Päästä ruokailemaan valmiiseen pöytään, hyvässä seurassa. Tavata mukavia samanhenkisiä ihmisiä, jakaa ajatuksia. Unohtaa kotiasiat!”

Palaute aikuisten lomalta

Solaris-lomien vuosi 2025 lukuina

21 790

Meiltä haki tuettua lomaa 21 790 ihmistä.

6 474

Lomatuen sai 6 475 ihmistä, eli 30 % hakijoista.

-36 %

STEA-avustusta leikattiin yli kolmannes (36 %) edellisvuodesta.